Yleisinfo
Varimport Oy tunnetaan parhaiten erityisesti graafisen alan kokonaisratkaisuja toimittavana yrityksenä ja yhtenä Suomen suurimmista Apple-tuotteiden jälleenmyyjistä.
Varimport Oy:n toiminta-alue on kuitenkin tätä mielikuvaa suurempi, sillä hallitsemme myös sekaympäristöt, Windows-käyttöjärjestelmät ja tietysti Mac-puolella
tavanomaisemmatkin sovellukset kuten toimisto-ohjelmat, sähköpostit ja niin edelleen. Erityisesti olemme panostaneet Mac OS X:n hallintaan ja yhtenä ensimmäisistä
järjestelmätoimittajista kykenemme toimittamaan myös Mac OS X:ään perustuvia kokonaisuuksia.
Tuotevalikomaamme laajentavat myös lukuisat oheislaitteet ja ohjelmistot eri valmistajilta. Tuotteita valitessamme pyrimme aina suosimaan laatua,
tästä syystä suoritamme paljon erilaisten laitteiden testausta. Parhaat tuotteet päätyvät sitten esimerkiksi nettikauppaamme myytäviksi tuotteiksi.
Nettikaupan lisäksi Varimport Oy:llä on kolme toimipistettä, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kussakin toimipisteessä voi asioida sekä hankintojen
että huoltojen parissa. Tarvittaessa teemme myös asiakaskäyntejä asennusten, huollon, koulutuksen ja konsultoinnin puitteissa. Pelkän myynnin sijaan
kaikenkattava palvelu onkin kuulunut alusta alkaen Varimportin toimintaan. Esimerkiksi valtuutettuja Apple-huoltoteknikoita Varimportilla on palveluksessaan
eniten koko maassa.
Varimport Oy perustettiin 1993. Siitä asti toiminta on ollut jatkuvasti voitollista. Toiminnan luotettavuudesta on osoituksena Dun & Bradstreetin
myöntämä luottokelpoisuusluokitus AAA ja lukuisat palkinnot toiminnasta Apple-jälleenmyyjänä, DTP-toimittajana ja järjestelmätoimittajana.
Yhteystietomme
|